Maaliskuussa 2007 tulee kuluneeksi vuosi Viron suuren miehen, Lennart Meren, kuolemasta. Nyt ilmestyv?¤ kirja luotaa Lennart Meren kautta Viron kohtaloa ensimm?¤isen ja toisen itsen?¤istymisen v?¤liss?¤.
Viron presidentti Lennart Meri saneli el?¤m?¤kertansa vuosituhannen vaihteessa, presidenttiaikanaan, sveitsil?¤iselle toimittajalle Andreas Oplatkalle - saksan kielell?¤. Presidentti Meri ei ehtinyt kirjoittaa muistelmiaan ennen kuolemaansa, joten t?¤m?¤ on ainoa olemassa oleva omael?¤m?¤kerrallinen teos.
Presidentti Meri kuvaa kasvamistaan lapsesta tiedostavaksi kansalaiseksi, is?¤nmaalliseksi virolaiseksi mutta samalla maailmankansalaiseksi, diplomaatin poika kun oli. Is?¤n t?¤rke?¤ osuus pojan kehitykseen selvi?¤?¤ - Lennart on osa sivistynytt?¤ virolaista jatkumoa.
Neuvostoaika antoi mahdollisuuden tutustua Siperiaan - hyv?¤ss?¤ ja pahassa. Traagisten tapahtumien kasvattama veijari Lennart selvitt?¤?¤ seikkailijan taustojaan - nopea tilanne?¤ly ja oveluus avasivat mahdollisuuden jallittaa neuvostoj?¤rjestelm?¤?¤. Tuloksena oli mahtavia matkakertomuksia ja vaikuttavia kansatieteellisi?¤ elokuvia - l?¶yt?¶retki?¤ aikaan ja maantieteeseen, johon ulkomaalaisilla ei ollut Ven?¤j?¤n vallankumouksen j?¤lkeen p?¤?¤sy?¤.
Neuvostoliiton takapihoja kolunnut Lennart Meri havaitsi, ett?¤ j?¤ttil?¤inen on romahtamaisillaan. Kun se vuonna 1991 tapahtui, mies oli valmis. Ulkoministeri Meri hankki ulkovaltojen tunnustuksen rakkaalle is?¤nmaalleen ja nousi pian sen j?¤lkeen uudelleen itsen?¤istyneen Viron ensimm?¤iseksi presidentiksi. Presidentti Jeltsinin kanssa k?¤ydyn v?¤kev?¤n k?¤denv?¤?¤nn?¶n j?¤lkeen my?¶s neuvostojoukot saatiin vedetty?¤ Virosta.